Impedanssinvalintakytkin

Aiemmin oli jo puhetta siitä, että Hammondilla olisi ollut EasyWire-sarjan päätemuuntaja 1650TA, jolla olisi ollut helppo tehdä impedanssinvalintakytkentä. Ja minä siis ostin 1650 T:n, kun en hoksannut edes kysyä muuta.
No, olisi ehkä kannattanut vielä vaihtaa muuntaja(TA on tosin kalliimpi), mutta hankin muutaman euron 3-pakkaisen kiertokytkimen ja tein kytkennän sillä.
Kytkentäkaavio näyttää aikamoiselta härpäkältä
http://dst-engineering.com/TN.php?n=OTWiring
Lisäksi kytkimessä oli onnettoman pienen juotoskorvakkeet ja muuntajalta tulevat johdot olivat paksuja, mutta kyllä se jotenkin onnistui.

Valmis kytkentä ei näytä enää kovin monimutkaiseltakaan.
Kiertokytkimelle ilmoitettiin 220V/3A, eli luulisin sen tuossa kestävän, varsinkaan kun eihän tuota alvariinsa napsutella.

Silmälasisponsorit hoi!

Voisin täällä huippusuositussa blogissani mainostaa silmälasiliikettänne, jos saisin sellaiset kakkulat millä näkee tehdä elektroniikkahommia...
Kahden illan tinaussessioiden jälkeen päätä särkee ja kädet tärisee. Voi johtua siitäkin, että molempina iltoina venähti tuonne aamuyöhön ennenkuin tajusi mennä nukkumaan.
Mutta asiaan. Tekisi mieli sanoa, että Hiwatin layoutin suunnittelussa olisi paljon parantamisen varaa.

Ensinnäkin, onhan tuo etuvahvistimen turretlevy nätti ja selkeä, mutta sille on kovin pieni tila potikoiden ja etuasteen putkien välissä.
Johdot juotin levyn takapuolelle kuten Hiwateissa, johdotin potikat ja ruuvasin levyn paikalleen.
Sitten alkoi varsinainen nysväys suurennuslasin ja pinsettien kanssa. Sain lopulta potikat yhdistettyä levylle, mutta entäs nyt jos pitäis päästä kurkkaamaan levyn takapuolelle? Ei onnistu enää, etenkin kun levyn alapuolelta lähtevät johdot ovat vielä kiinni putken kannoissa sentin mittaisilla piuhoilla.
Huoltoystävälliseksi ei tätä rakennetta kyllä voi sanoa.
Automatiikkahommissa aikoinaan laitettiin piuhaa aina rennosti ja löysään, ylimääräiset sullottiin johtokouruihin, ja vianhaku oli helppoa. Toki niitä piuhojakin oli moninkertainen määrä, ja tässä yritän tietoisesti saada aikaan nättiä johdotusta.
Mutta jos joskus vielä teen toisen vahvistimen, niin johtokouru voisi olla hyvä ratkaisu.
Sitten muuten yksi tärkeä juttu. Chassiksen sisäpuoli olisi kannattanut maalata jollain mattaharmaalla tms, koska tuo alumiini heijastaa valoa todella ärsyttävästi.
Etuvahvistinosan johdotus jatkuu nyt kyllä jonain toisena yönä, tänä iltana ei jaksa enää tinata.

Tinausta ja teflonia

No nyt pääsin jo tinaamaan! Vähän oli taito ruosteessa eikä näillä kaksteholaseilla näe mitään.
Ja sitten nämä teflonpiuhat...
Noita tilasin metrin pätkät joka väriä summamutikassa muiden osien mukana, kun ne on kuulemma parasta mitä rahalla saa. Näitä ne tinaa sinne avaruusrakettienkin turretnastoihin, jos mainospuheisiin on uskomista. Ja sähköbasson äänikin kulkee ja jalostuu hienoksi teflonjohtimien hopeoiduissa karvoissa...

Sen verran on tullut touhuttua aikoinaan työn puolesta sähköjen kanssa, että en nyt aivan kaikkea usko, mutta toki teflonjohtimissa on hyvät puolensa. Eriste kestää 200 astetta ja hopeoitu johdin on mukava tinata. Huonoja puolia taas on eristeen liukkaus, jonka takia johdonpäitä on hankala kuoria tavallisilla sähkömiehen pihdeillä. Lisäksi kaapeli on hyvin ohutta, ei meinaa millään uskoa, että tuollainen hituvirtapiuhalta näyttävä karva kestää 600V ja 20 A. Tällainen putkivahvistin pitäisi johdottaa näyttävällä paksulla jöötillä, jotta keskivertokitaristikin uskoisi sen olevan luotettava ja pomminkestävä peli. No, näillä nyt kuitenkin mennään kun kerran tuli ostettua.

Suojattua johtoa tulee pienet pätkät etuasteen signaalitielle, ja sekin on tietty teflonia. Ja hirmuisen ohutta. En ole ikinä kuorinut noin hankalaa johtoa.Neulalla sai jotenkin kaivettua kuuman johtimen verkkovaipan juuresta läpi...
Ja viimeistely kutistesukalla.
Onneksi näitä päitä ei tarvitse tehdä monta.

Turretin sain johdotettua valmiiksi takapuolelta.
Tinasin myös levystä ulos lähtevät johdot takapuolelle, kuten esikuvassakin. Onhan se siisti tällä tavalla, mutta huoltoa ajatellen olisi kyllä parempi, jos johtojen liitokset olisivat näkyvissä.
Yritin nyt ainakin tinata niin hyvin, ettei tarvitsisi vikaa noista etsiä.

Turret-levyjen värkkäystä

Ja taas satoi koko päivän. Eli maanviljelijäkin sai oikein luvan kanssa keskellä päivää näprätä vahvistinta.
Päivän teemana oli turret-levyjen valmistus.
Turret-tekniikalla toteutettuja vahvistimia pidetään yleensä pomminkestävinä ja niissä on sellainen vahva käsityön leima, joka saa aikaan mielikuvan huippulaadusta.
M.Hussin layout-kuvista katsoin mallit, ja porasin reiät pikaisesti kyhätyllä jigillä. Laitoin päästä sileäksi hiotun 3mm pultin sopivalle etäisyydelle pohjalevyyn ruuvatusta ohjainlaudasta. Tämä  jigi pylväsporaan kiinni siten, että reikäväli tulee sopiva, ja sitten ei tarvitse kuin siirtää porattu reikä pulttiin, porata seuraava jne.
Levynä käytin 3mm lasikuitulaminaattia.

Turret-nastojen kiinnitykseen piti tehdä oma työkalu.

8 mm katkaistun pultin päähän reikä, pultti kiinni pylväsporakoneeseen ja kartioksi teroitetulla terästapilla nastat kiinni.

Lopputuloksena oli siistit ja todella lujat levyt. Yritin irrottaa yhtä turret-nastaa, mutta se ei onnistunut muuten kuin poraamalla niitti irti. Lisäksi niitin sisusta tulee vielä tinaa täyteen, jolloin se ei ainakaan irtoa.

Pikkuusen jo välillä tökkiikin...

Hitaasti tämä hiivatti edistyy. Nyt olen juuttunut ehkä hiukan liikaa näihin ulkonäköjuttuihin. Halusin mustan etupaneelin, mutta paikallisesta painosta ei järkevällä hinnalla saa siistiä tarraa. Täytyy jättää asia hautumaan, ehkä netistä löytyy jokin edullinen vaihtoehto. Olisihan se tietysti ollut hyvä, jos potikat ja kytkimet olisi voinut ruuvata jo pysyvästi kiinni.

Kävin leikkaamassa jätepaloista 1,5mm paksut levyt eloksoidusta alumiinista eteen ja taakse, ja melko siistiltä nekin näyttävät. Yksi mahdollisuus on tietysti jättää ne harmaiksi, jolloin tekstit voisi tehdä siirtokuvakalvoilla.
Ruuvasin myös osia kiinni, takapaneelista puuttuu vielä impedanssinvalintakytkin ja kotelon sivusisäseinään tulee kannukondensaattori. Seuraavaksi täytyy tehdä turretlevyt ja sitten pääsee tinaamaan.

Tuo impedanssinvalintakytkinhomma ei mennyt aivan putkeen. Hammondin päätemuuntajissa on erikoinen käämitys toisiopuolella, eikä siihen käykään sellainen normaali kytkin jonka hankin Uraltonelta. Pähkäilin asiaa toissayönä, ja totesin, että tarvitaan 3-pakkainen, 3-asentoinen kiertokytkin. Kytkentä on aikamoinen härpäkkä, mutta kiertokytkin on toisaalta paljon halvempi kuin "oikea" kytkin. Turhaan tuli vain tehtyä iso reikä takaseinään, mutta onneksi se peittyi sitten tuolla alumiinilevyllä.

Eilen oli taas kansalaisopiston puutyöpiiri. Jos ensi kerraksi ei tule paikalle vaadittavaa seitsemää, niin kurssi loppuu. Nyt meitä on kasassa viisi, eli pari vielä puuttuu. Siltä varalta että näin käy, sahasin kotelovärkit melkein valmiiksi. Kasauksen saa tehtyä aikanaan kyllä kotonakin. Oikeaoppisesti olisi pitänyt tietysti käyttää koivuvaneria, mutta en keksi mitään syytä, miksei mdf-levy tolexilla päällystettynä olisi yhtä hyvä. Se on tasalaatuisena helppoa työstää, ja kun sen kasaa liiman ja puulistojen kanssa, niin varmasti tulee riittävän luja.

Etupaneeli tarrasta?

Nyt voisi taas palata puuhastelemaan. Työt pakkaa haitata harrastuksia, mutta ainakin ajatustasolla voi silloinkin väsätä vahvistinta. Rupesin miettimään etupaneelia ja miten sen toteuttaisin. Tuo turkkialumiini sellaisenaan tai edes maalattuna ei ole kovin häävin näköistä. Ja sitten kuitenkin pitäisi jotenkin saada siihen tekstiä. Ja ettei liian helpoksi mene, niin tekstien pitäisi vielä olla valkoisia, ja levy musta.
Kaikenlaisia lasersiirtokuvakalvovaihtoehtoja tutkittuani pälkähti päähäni koko paneelin kokoinen painettu tarra. Kirkonkylällä toimii pieni painopaja, joka voisi tehdä kiiltäväpintaisia etulevyn kokoisia muovitarroja halvalla.
Tällaisen mallin väsäsin Excelin piirtotyökalulla:



Lähetin jo kuvan painoon, saa nähdä onnistuuko.

Muuten ei juurikaan ole edistystä tapahtunut.
6 mm niittimutterit väkersin chassiksen pohjaan koteloon kiinnittämistä varten. Niittimutterit ei maksa juuri mitään, mutta pihdit on kalliit. Tässä yksi tapa puristaa niittimutteri kiinni. Pultti nurjalta puolelta sisään suojaamaan jenkaa, ja ruuvipenkillä niitti kasaan. Yhtä hyvä siitä tuli kuin oikeilla pihdeillä.

Reikien porausta ja opiskelua

Alumiinirungon reiät tuli pääosin porattua loppuun, takapaneeliin saattaa tulla vielä jotain, ja niittimutterit pitäis saada koteloon kiinnittämistä varten.
Verkkovirtaliittimelle piti tehdä kulmikas reikä, ja pienoispora jyrsinterällä oli siinä kätevä.

Muuten, tuo taustalla näkyvä Sinol toimi mulla leikkuunesteenä parhaiten. Alumiini ei tarttunut poranteriin, kun kastoi terän joka välissä Sinoliin. Lisäksi homma oli siistiä, ja ylimääräiset tussinjäljet tuli samalla pyyhittyä pois.
Jäysteiden vuoleskelussa vanha jokari toimi parhaiten.
Vasemmassa alanurkassa muuten näkyy yksi sellainen akkuporalla porattu kolmioreikä, joista aiemmin oli puhetta. Tuo ei ole kovin paha, ja siihen tulee läpivientikumi peitoksi.






Ja tältä se nyt näyttää. Kevenikin vielä entisestään, eikä paina enää
juuri mitään.










Tässä metallipuuhastelun ohessa olen koko ajan yrittänyt opiskella putkitekniikkaa. Bias-säädöt ym. on sellaisia asioita, joista on joskus jotain kuullut, mutta en ole tiennyt mitä ne tarkoittaa.
Muusikoiden netin elektroniikka- ja soitinrakennuspalstalta löytyy asiantuntemusta ja tietoa tosi paljon.
Nyt tähän projektiin tulee parin päivän tauko, kun lähdetään perheen kanssa reissuun, mutta iltalukemiseksi ajattelin hakea kirjastosta jotain putkikirjallisuutta.

Pora, joka tekee kolmikulmaisia reikiä?

Tänään oli ensimmäinen kerta kansalaisopiston puu-ja metallitöissä, ja pahalta näyttää ensi talvea ajatellen. Meitä oli kokonaista kaksi osallistujaa paikalla, kun piirin aloitukseen tarvitaan vähintään 7.
Jurva on tietysti puuseppäpitäjä, jossa suuri osa äijistä saa puutöistä tarpeekseen päivätöissä, mutta silti ihmettelen. Siellä olisi vimpan päälle hyvät koneet, joilla saa aikaan aivan mitä vain. Kitaroita ja bassoja olen edellisinä vuosina pääasiassa tehnyt, pari tuoliakin, ja nyt ajattelin tehdä taas kitaran ja siinä sivussa kotelon tälle putkivahvistimelle. Viime vuonna meitä oli juuri se vaadittava seitsemän, ja homma toimi hienosti, kun ei tarvinnut jonottaa koneille. Vuosimaksu on kuuskymppiä, mutta mun mielestä se on ehdottomasti sen arvoista, vaikka kerta viikossa ja reipas 2h kerralla ei ole paljon. Ainahan on sitä pikkunäperrystä, mitä voi tehdä kotona, ja säästää pelkästään konetyötä vaativat työvaiheet tuonne.
No, tänään otin chassiksen mukaan ja porailin siihen aikani kuluksi reikiä vaihtelevilla menetelmillä.
Alumiinin poraus ei ollutkaan niin helppoa! Pahus kun en huomannut ottaa kuvaa niistä kolmion mallisista rei'istä, joita sain aikaan kartioporalla käsivaralla poraten. Nyt ne on jo korjattu pyöreiksi.
Reikäsaha oli melko hyvä, mutta sai aikaan hirmuiset jäysteet reiän reunaan. Suurimmat reiät täytyikin tehdä sillä, koska kartiopora jäi liian pieneksi.

Mutta ainoa oikea tapa oli porata pylväsporakoneella ja käyttää leikkuunestettä. Ja ennenkaikkea chassis lujasti puristimilla kiinni, muuten niistä rei'istä tulee kolmioita. Ainakin kartioporalla. Jätin pikkureiät kotiin porattavaksi, ja sahasin vielä pikaisesti 3mm turret-levystä pari soiroa vannesahalla, kun se kävi sillä niiin nätisti.
Sitten pitikin lähteä jo kotiin, ja nyt olisi viikko aikaa värvätä lisää porukkaa paikalle, jotta kansalaisopiston piiri jatkuu...

Iso kasa rojua?

Osat on haettu postista ja niitä nyt tässä ihmettelen. Pitäisi sommitella muuntajat, putkenkannat ja konkat tuohon alustalle ja ruveta tekemään reikiä hienoon koteloon.

Ulostulomuuntaja on kuulemma hyvin tärkeä osa Hiwatt-soundia, ja alkuperäisen Partridge-muuntajat ovat vähintään yhtä legendaarisia kuin itse vahvistin, mutta mielestäni riittävän lähelle spekseiltään osui Uraltonen myymä Hammond 1650T.

Verkkomuuntajaksi käy pienin kytkentämuutoksin saman firman 290HX

Aasta se alkaa eli alumiiniloota

Osat on tilattu ja niitä odotellessa on hyvä väsätä chassis eli tulevan vahvistimen metallirunko. Kilometrin päässä meiltä on sähkökaappeja valmistava AK-Metalli , josta lähdin alunperin ostamaan alumiinilevyä, mutta tulinkin kotiin valmiiksi taitellun kotelon kanssa. Siellä taiteltiin pientä korvausta vastaan hieno chassis 2 mm:n "turkkialumiinista", josta tehdään säänkestäviä sähkökeskuksia. Materiaali tuntuu tukevalta, se ei ole mitään aivan pehmeintä räkäalumiinia, mutta silti vielä helppoa työstää. Alumiini on chassismateriaalina kuulemma terästä parempaa myös magneettisten häiriöiden takia, mene ja tiedä.
Kulmat olisi voinut jättää avoimiksikin ja kotelo olisi ollut silti riittävän tukeva, mutta halusin kaiken varalta hitsata nurkat umpeen.
Techno-Weld myy jänniä alumiinihitsauspuikkoja, joilla hitsaus onnistuu vaikka keittiön pöydän ääressä. Homma muistuttaa juottamista, tarvitaan vain nestekaasupoltin. Ei pahemmin käryäkään, mutta aika lailla saa lämmittää että puikko sulaa kunnolla. Saumaa pitää hitsattaessa raaputtaa rosteripuikolla, että se sulaa alumiiniin kiinni.

Mikä siinä putkivahvistimessa nyt on niin hienoa?

Jos jotakuta sattumalta kiinnostaa, niin nyt voi seurata, miten 46-vuotias maanviljelijä rakentaa itselleen putkivahvistimen. Tarkoitus olisi saada aikaan Hiwatt DR103 nupin kopio. Tämähän on sellainen legendaarinen brittikitaravahvistin 70-luvulta, joka toimii hyvin myös bassovahvistimena.
Aikaisempaa kokemusta putkivahvistimista ei minulla ole, ja ensimmäiseksi projektiksi tämä on kuulemma vähintäänkin haastava. No, aika näyttää mitä tästä tulee. Sähkötekniikan perusteet on jollain lailla hanskassa, kun tein 23 vuotta automatiikka-asentajan hommia, mutta LVI-automaatio on kuitenkin aika kaukana tästä.
Päädyin Hiwattiin myös siksi, että netistä tuntui löytyvän kaikki tarpeellinen tieto. Pari-kolme iltaa lueskelin tällaisia sivuja: http://hiwatt.org/index.html . Osatkin olisi mahdollista haalia kasaan ympäri maailmaa tarkalleen alkuperäisen kaltaisena, mutta hintaa kertyy rahdeissa ja tulleissa aika lailla. Onneksi Suomesta löytyy loistava putkivahvistimiin erikoistunut liike Uraltone. Em. Mark Hussin sivulta löytyvien kytkentäkaavioiden pohjalta tein osatilauksen, ja kaikki löytyi suoraan hyllystä!
Hirmuisesti tässä on opiskeltavaa, mutta pitkä ja kylmä talvi on edessä joten katsotaan mitä tästä syntyy.

Tällainen olisi esikuvana. Koskaan en ole tällaisella soittanut, ja sen erinomaisuus bassovahvistimena perustuu täysin kuulopuheisiin.
Mikään kamafriikkihän en ole koskaan ollut. Mutta jotain taikaa putkivehkeissä on, sillä kokeilin tässä taannoin 18-wattista kitaranuppia bassolla, ja se kyllä yllätti. Ensinnäkin ääntä tuntui lähtevän melkein yhtä paljon kuin 450-wattisesta Markbassin nupistani, ja se soundi! Siinä oli juuri se rouhea lämmin muro mukana, mitä olen aina hakenut. Jos Hiwatista irtoaisi sellainen soundi 100 watin teholla, niin se voisi ehkä olla mulle sitten SE vahvistin.