lauantai 29. joulukuuta 2012

Elokuva-alalle?



Multa on netissä kyselty soundiklippejä Hiiwateista. Ei vain meinaa saada aikaiseksi, ja sitä paitsi olen tullut siihen tulokseen että ne olisivat aika hyödyttömiä.
Kuitenkin tekaisin pikaisesti ja ilman käsikirjoitusta (ja sen kyllä huomaa), videon aiheesta modattu Hiiwatti.
Molemmissa vahvistimissa on ollut etuvahvistinosa sama, eli ”early 70’s ”. Siitä ei saa säröä irti muuten kuin pedaaleilla. Ja juuri tuon kliineyden takia se on loistava alusta pedaaleille ja bassolle.
1980-luvun alussa Hiwattia valmisti Biacrown, ja tuolloin siitä piti saada high gain-malleja kilpailemaan Marshallin kanssa. OL ja Lead-malleissa otettiin käyttöön ylimääräinen putkipuolisko vahvistusasteeksi.
Tämä modaus minkä tein, on aika lähellä ”OL”-mallia, lisäsin suoraan putkikantaan pari vastusta ja kondensaattorin ja lisäksi yhden vastuksen turret-levylle. Modaus on hyvin helppo poistaa ja palauttaa kytkentä alkuperäiseksi.


Tätä voisi vielä parantaa monin tavoin, mutta tällaisenaankin se on ihan toimiva.
Eri asia on se, onko mitään järkeä muuttaa Hiwattia kuulostamaan Marshallilta.
Mutta toisaalta en tee mitään kahdella samalta kuulostavalla vahvistimella, joten toistaiseksi tämä modaus saa jäädä paikalleen.

Mies kun tulee tiettyyn ikään, niin pidätyskyky ja muutkin estot häviävät vähitellen, joten nyt jo kehtaa myrkyttää internettiä tällaisilla turhilla videoilla...:)



Äänenlaatu tuossa vanhalla digikameralla kuvatussa pätkässä harmittaa eniten. Kameran mikki kompressoi ääntä törkeästi ja hurisee ja suhisee.

maanantai 17. joulukuuta 2012

Soundi painaa

Jouluhässäkkä on pian pahimmillaan, joten piti tehdä vahvistin valmiiksi pois alta. Muutamat reenit on soitettu ilman koteloa, ja tykkään tästä kyllä enemmän kuin DR103:sta. Tehoa on varmasti joka tilanteeseen riittävästi ja soundi on hiukan pyöreämpi ja pehmeämpi. Italian poikien muuntajat ovat kyllä laadukkaat, eivät lämpene juuri ollenkaan ja vahvistin on miltei täysin hurinaton.
Mutta kotelo on nyt valmis, joten pidemmittä puheitta, tässä vielä muutamia kuvia.












lauantai 1. joulukuuta 2012

Hiiwatti II

Kukkuu, tarinahan ei suinkaan päättynyt tähän. Tässä on ollut vuoden mittainen tauko vahvistinrakentelussa, mutta viimeisen kuukauden aikana on tapahtunut: Hiiwatti II on päästänyt ensimmäisen parkaisunsa! Vuoden mittainen raskausaika meni aivan muuta puuhaillessa, mutta marraskuun alussa päätin käynnistää synnytyksen.
Ja millainen hirviö sieltä tulikaan! Painaa hirvittävän paljon, murisee kuin ilmestyskirjan peto ja käy niin kuumana, että sillä lämmittäisi pienen talon.
Hyvät naiset ja herrat! Legendaarisen Hiwatt DR201:n inkarnaatio Hiiwatti II on keskuudessamme!

Pientä rakenteellista infoa:
Kotelo/ alusta 1,5mm teräspeltiä, joka laserleikattiin ja taiteltiin oman kylän ammattitaitoisissa metalipajoissa. Itselle jäi vain CAD-kuvan piirtäminen, nurkkien kiinni hitsaaminen ja maalaaminen. Etupaneelin tarra on Tarratehtaalta.
Muuntajat tilasin Italiasta inMadout-nimisestä firmasta, joka tekee käsityönä hyviä ja edullisia Partridge-kopioita.
JJ:n KT88-putket, Tungsolin etuasteputket ja muu tilpehööri Uraltonelta.
Lisänä alkuperäiseen on tuuletin takaseinässä.
Etuvahvistimena on sama "Early 70's four-input preamp" kuin satawattisessakin, 4x KT88-päätevahvistimen ja virtalähteen kytkennät löytyivät Hiwatt.org-sivustoilta.
Layout-kuvan tein itse. Sähköisesti lopputulos on identtinen esikuvansa kanssa, mutta johdotus ym. poikkeaa jonkin verran.






Ja sitten pitäisi väsätä kotelo. Kuten yllä olevasta voi päätellä, siitä tulee isompi kuin ensimmäisestä.


perjantai 11. marraskuuta 2011

Hiiwatti

TAT-TA-DAA!

Tällainen siitä tuli.
Heti alkuun voisi olla kiitospuheiden aika.
Kiitos hienolle perheelleni siitä, että isä saa sotkea paikat mullin mallin (vaikka lapset ei saa...), ja erityisesti vaimolleni pitkämielisyydestä.
Nämä projektit pakkaa mulla viedä kaiken keskittymiskyvyn, mutta ehkä Sari on siihen jo tottunut...?
Kiitos myös kaikille, joilta sain Mnetin keskustelupalstalla nopeita vastauksia kysymyksiini.
Tästä blogista ei tullut niin perusteellinen, kuin alunperin ajattelin, mutta ehkäpä jollekin rakentelijalle tästä oli jopa jotain hyötyä.

Tuo viimeistelyvaihe (etu-ja takapaneelit, logo ym.) meni lopulta aika kivuttomasti. Aika näyttää, miten nuo tarrasysteemit pysyvät kiinni, sillä onhan tämä melkoinen lämmityspatteri. Mutta ainahan ne voi uusia tarvittaessa. Kuvatiedostot ovat tallessa.
Mutta tuntuu kyllä siltä, ettei tämä jää viimeiseksi vahvistimeksi minkä rakennan. Olihan siinä kova homma, ja paljon ruohonjuuritason asioita piti selvittää itselleen, mutta seuraavan kanssa pääsisi helpommalla.
Tai eihän sitä tiedä, jos rakentaisin heti perään mätsäävän Hiiwatti-kaapin. Vaikka rantasaunan mitoilla. Tuo GK ei oikein näytä hyvältä, vaikka muuten ok kaappi onkin.
 Mutta se on jo sitten toinen juttu.
Täältä tähän.



tiistai 8. marraskuuta 2011

Askartelua

Tänään askarrellaanpaskarrellaan putkivahvistimen etupaneelitekstit kotikonstein, kun viralliset tarrapainopajat eivät lähde sponsoroimaan vahvistinrakentelua. Kumma kyllä, kukaan ei suorastaan riemusta hihkunut, kun tarjosin tarraurakkaa:
-Joo, kyllä meillä onnistuu vaikka minkälaiset tarratyöt. Minkälaisista määristä olisi kysymys, 500 kpl:een erästä voitais kattoa jo sitten vähän alennusta?
-No tuota…yhden tarvitsisin…
Joten nyt loppui itsensä nöyryyttäminen ja katsotaan mihin neljä vuotta sitten kuudellakympillä Vesa Keskiseltä ostettu HP:n mustesuihkutulostin taipuu.

Askarteluun tarvitaan seuraavia välineitä:

  1. Tarratulostuspaperia
  2. Sakset
  3. Tapettileikkuri tai mattopuukko
  4. Mattalakkaa
  5. Tietokone, tulostin ja lehmän hermot.
Tuosta tarrasta oli juttua jo aivan projektin alkumetreillä, ja piirtelin silloin Excelin piirtotyökalulla paneelin, jonka tallensin sitten kuvatiedostona erilleen. Jostain kumman syystä Excelistä suoraan tulostettaessa mittasuhteet muuttuivat oudosti, vaikka mitä olisin yrittänyt.

Mutta kun sen copypaskoi Paint-ohjelmaan, niin mitat tulivat sieltä tulostettaessa oikein.

Ettei homma olisi liian helppoa, niin sen tarran mitat ovat 480x70mm, ja tulostin lykkää vain A-nelosia. Eli tarrakuva piti pilkkoa kahteen palaan.
Tässä paperina on valokuvapaperi, johon tuli todella hieno ja tarkka kuva.
Osien pitää mennä päällekkäin jonkin verran, ja saumakohta vedetään mattopuukolla tai tapettileikkurilla (parempi), niin että puskusaumasta tulisi mahdollisimman huomaamaton.

Eka versio tuli tehtyä tällä tavoin, ja kokeilin päällystää sen kontaktimuovilla(viereinen kuva). Lopputulos oli kehno. Tuollainen kirjanpäällystysmuovi tekee muka kiiltävän, mutta kuitenkin harmaan ja laikukkaan pinnan. Näytti hyvin halvalta ja kotikutoiselta.
Seuraavaksi kokeilin yhteen harjoituskappaleeseen mattaa spray-lakkaa, jota oli jäänyt jostakin purkinloppu. Pelkäsin, että lakka liuottaisi mustetta, mutta näin ei käynyt. Tuli aika mukavannäköinen pinta, joka suojaa arkaa mustepintaa varmasti riittävän paljon.

Ongelmaksi muodostui myös tarran liimaaminen etupaneeliin. Käytin kaksipuolista teippiä, jolla teippasin kolmet tarrat vinoon. Kun lopulta sain neljännen suoraan, huomasin, että kahden vierekkäisen teipin sauma näkyi ikävästi läpi.

Ei muuta kuin irti, ja uusi kokeilu. Tällä kertaa tulostin kuvan tarrapaperille, jossa tuntui olevan aika sileä pinta. Liimasin tarrat ilman lakkaa etulevyyn, ja lakkasin useita ohuita kerroksia matalla spraylakalla.
Muuten tuli hyvä, mutta kahden palan sauma jäi hiukan näkymään keskelle.

Seuraavaksi sitten logon kimppuun. Meinaan kokeilla samaa tekniikkaa siinäkin.



perjantai 4. marraskuuta 2011

Kotelo alkaa olla valmis

Kotelon tekemisessä oli paljon kovempi homma kuin kuvittelin, koska puutöitten piti kuitenkin olla sitä vahvinta osaamisalaani tässä projektissa. En enää yhtään ihmettele sitä, että esim. valmis Marshall-kotelo maksaa 240 euroa. Lisäksi tässä on ollut ilmassa lievää väsähdystä. Se, että sai äänen kuulumaan vahvistimesta oli mulle sellainen käännekohta, loppuviimeistely alkaa tuntua koko ajan enemmän pakkopullalta. Varmasti monella muulla elektroniikkanikkarilla on samaa ongelmaa. Toki kotelon olisi voinut tehdä helpomminkin, eihän sillä loppujen lopuksi ole muuta virkaa kuin suojata vahvistinta (ja käyttäjää).
Mutta tällainen siitä tuli.
Logon suunnittelu on vielä työn alla, mutta koska ulkonäkö on näinkin lähellä Hiwattia, niin eiköhän siitä tule samanhenkinen. Kotelo on hiukan kapeampi kuin esikuvassaan, mutta tolex ja valkoiset nauhat ovat suunnilleen samanlaisia. Etupaneeliaukon reunojen viiste on hiukan erilainen.

Tuuletusaukkojen ritilät on tehty melkein satavuotiaan viljanlajittelijan seulalevystä. Itse kone on hävitetty, mutta seuloja on jäljellä erilaisilla rei'illä vielä moneen vahvistimeen.


Takalevyn aukoissa on myös viisteet, Hiwatissa reunat on suorat.


sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Tolexin liimausta osa 2

Eipä tullut tänäänkään paljon valmista, mutta ehkä hiljaa hyvä tulee. Tuuletusaukon reunat sain iltapuhteena liimattua. Nurkkiin piti tehdä pienet kolmionmuotoiset lisäpalat. Levy on jyrsitty aukon ympäriltä matalammaksi, koska pieni aukko paksussa levyssä olisi näyttänyt hassulta.

Piping-nauhaakin kokeilin jo upottaa kotelon pohjaan. Suoralla osalla se pysyi ilman liimaa tolexiin viilletyssä raossa, mutta päihin laitoin pikaliimaa. Tuo viilto pitäisi saada keskelle levyyn sahattua uraa, joka on n. 3mm leveä ja 7mm syvä. Liimasta vielä hieman jäykistyneet tolexin reunat purevat aika hyvin nauhaan ja pitävät sen paikallaan.

lauantai 29. lokakuuta 2011

Tolexin liimaus

Pienen lomareissun jälkeen homma jatkuu. Parin viikon tauon jälkeen on vaikea päästä alkuun, varsinkin kun projektin seuraava vaihe on etukäteen suuresti pelkäämäni kotelon päällystys tolexilla.
Netistä löytyi joitakin ohjeita, mutta työtavat tuntuivat jotenkin hankalilta. Kulmien leikkausta yritin harjoitella ensin paperinpaloilla ja leveällä maalarinteipillä, mutta tolex on materiaalina niin erilaista ettei siitä lopulta juurikaan ollut hyötyä. Hyviä kuvasarjoja päällystämisestä ei kovin paljon netistä löytynyt, ja yritinkin ottaa paljon kuvia, jos niistä jollekin olisi hyötyä. Ongelmahan on siinä, että kallista tolexia ostetaan yleensä juuri ja juuri riittävä pala, eikä virheitä saisi tulla yhtään.
Päällystys on vielä kesken, mutta tässä hiukan juttua tämän päivän puuhastelusta:

Kotelon sisäpuolen ja ulkokulmat maalasin ensin mustaksi. Kulmat siksi, että mahdolliset virheet ja raot eivät näkyisi. Tolexin leikkaamisessa tapettileikkuri oli kätevä työkalu.

 Leikkasin palan, joka ulottui kannen ja päätyjen yli pohjassa oleviin piping-uriin asti. Tai hiukan niiden yli. Laitoin maalarinteippiä suojaksi uran toiselle puolelle, ja sitten levitin liiman pensselillä. Liimana käytin Bison Tix-hyytelömäistä kontaktiliimaa litran purkista. En tiedä kuinka fiksua se oli, mutta levitin liiman kankaaseen ja koteloon heti kerralla joka paikkaan, myös reunoihin ja kulmiin. Joissakin ohjeissa neuvotaan liimaamaan ensin suorat pinnat ja kulmat ja reunat myöhemmin erikseen. Annoin kuivahtaa parikymmentä minuuttia, ja kiinnitin tolexin.

Taittelin ja leikkasin reunat samantien paikalleen. Kulmiin syntyi vekki, jonka leikkasin saksilla pois. Kuvassa saksittu sauma.
 Sitten aukaisin sauman, laitoin puoliskot päällekkäin ja leikkasin mattopuukon terällä molemmat kerralla, jolloin syntyi aika hyvännäköinen kulma. Liimaa ei tarvinnut lisäillä yhtään, kontaktiliima salli hyvin yhden irrotuksen/takaisinliimauksen. Tinakolvilla voisi vielä sulattaa ja meikata sauman täysin näkymättömäksi.




Itse olen melko tyytyväinen lopputulokseen. Huomenna projekti jatkuu tuuletusaukon pyöristetyissä reunoissa. Siinä on pakko käyttää lisäpaloja kulmissa.

torstai 13. lokakuuta 2011

Puutöitä

Nyt on ollut taas vähän hiljaisempaa aikaa harrastuspuolella. Tänään sain sen verran aikaan, että pääsin kotelon kasaamisessa alkuun. Levyt leikkasin jo muutama viikko sitten, Hiwatt-mitoilla, mutta se näytti niin julmetun suurelta 4x10"-kaapin päällä, että päätin hiukan pienentää kokoa. Kavensin leveyttä 30mm, yhtä leveäksi kuin G&K:n RBX-kaappi. Eihän se oikein hyvältä tuollaisen modernin karvanoppakuution päällä näytä vieläkään. Seuraava projekti taitaa olla sitten se 8x10" rantasauna.
Tuo mdf-levy taisi sittenkin olla vikatikki. Toosa painaa aivan älyttömästi, en ole punninnut, mutta melkein kuin apulantasäkkiä nostaisi. Ainakin 30 kg, veikkaan. Joku liimapuulevy olisi ollut kevyempää, ehkä vanerikin hiukan. Helppoa tuo mdf on kuitenkin työstää, jyrsin reunoihin pyöristykset, kasasin liiman ja rimojen kanssa, ja tukeva tuli. Ulkonäkö kärsi hiukan tuosta kavennuksesta, mutta eihän tästä nyt täydellistä Hiwatt-kopiota taida muutenkaan tulla.

lauantai 8. lokakuuta 2011

Tonttuko se siellä vahvistimessa naputtaa?

Tänään oli reenit, ja otin hiivatin mukaan että saa kokeilla bassolla ja kunnon kaapilla.
Ensimmäiset testit kitaralla kotona olivat lupaavia, mutta melkoisen häiritsevä sirinä vaivasi kun käänsin trebleä tai presence-säädintä suuremmalle. Jo aiemmin olin miettinyt tuota Hammondin hehkukäämiä, jossa ei ole keskiulosottoa kuten Partridgessa. Hiwatin kytkentäkaaviossa tuo keskipiuha on nimittäin vedetty maihin. Aioin ensin maadoittaa hehkukäämin toisen pään suoraan, mutta kysyin onneksi ensin viisaammilta. Ja vastaus oli "virtuaalinen keskiulosotto", joka toteutetaan laittamalla käämin molemmista päistä 100 ohmin vastus maihin. Toinen vaihtoehto olisi potikka käämin yli, jonka liuku vedetään maihin. Tällä voisi sitten hakea sen hurinattoman kohdan. Päätin kokeilla ensin vastuksia, kun sellaiset sattuivat löytymään. Ja voi hokkuspokkus sentään, sirinä katosi! Nyt ei kuulunut enää kuin kohinaa isolla volumella. Ja kaikki vahvistimethan kohisevat aina jonkin verran.
Tai kuului sieltä jotain muutakin. Kun napsautin virran päälle ja kohina alkoi kuulua kaiuttimesta, niin sieltä kuului myös harvakseltaan omituinen tap.....tap...tap. Hyvin hiljainen naputtelu, joka katosi kun vahvistin oli ollut päällä muutaman minuutin. Täytyy vielä selvittää tuo juttu.
Bias-jännitteen säädön tein Uraltonen ohjeen mukaan http://www.uraltone.com/blog/?page_id=23 .
Sinänsä aivan selkeä ohje, ja sain jännitteen säädettyä melkein kohdalleen, mutta potikan säätövara loppui pikkuista vaille kesken. Täytyy palata tuohonkin vielä uudelleen, aion laittaa sittenkin mittauspisteet joka putkelle erikseen, se selkeyttäisi hommaa vielä entisestään.
Niin, ajattelin että uskaltaisin kokeilla jo vähän rohkeamminkin, ja vein vahvistimen reeneihin. Tehoa löytyi käsittämättämän paljon satawattiseksi. Markbass 450W jäi valehtelematta toiseksi. En uskaltanut soittaa kovin kauan, kun alkoi tuntua käryn hajua. Ehkä uudet putket haisevat aina, en tiedä, pitää tutkia. Mutta hyvältä kuulosti.
Jatkan tutkimuksia ja alan rakentelemaan koteloa. Kun vain saisi vuorokauteen jostakin lisää tunteja.

perjantai 7. lokakuuta 2011

Ensimmäinen koe

Eilenkös se oli kun lupasin siirtää ensimmäistä testikertaa johonkin hamaan tulevaisuuteen? Ensin pitää opiskella vielä paljon putkitekniikkaa, käyn kytkennät huolellisesti läpi useampaan kertaan ja mittaan että komponentit ovat kaikki kunnossa.
Ja kuinkas sitten kävikään, kun sain viimeisen vastuksen tinattua paikalleen? Pulssi oli varmaan 200 kun aloin vähän ennen puoltayötä haalia testaamiseen tarvittavaa arsenaalia kasaan.
Mutta mistä äkkiä kaiutin? Myin muutama viikko sitten kotibassokaapin pois, ja ainoa kaappini on 35 km päässä reenikämpällä. Onneksi löysin komeron perältä vanhan Celestionin elementin, kymppituumainen kitarakaiutin joka kestää vain 50W, mutta hällä väliä. Eipä niin paljon harmita jos vahvistin räjähtää ja kaiutin syttyy tuleen.
Kuulkaas, olen nähnyt painajaisia tästä hetkestä jo monta yötä. Yleensä kaiuttimesta kuuluu jokin hirvittävä rääkäisy ja vahvistin paukahtaa pieniksi palasiksi. Olen yrittänyt ajatella, että todennäköisempää on, ettei sieltä kuulu yhtään mitään, mutta silti jännitti.
Vaihdoin yleismittariin(halpa kiinalainen) patterit, ja aloin mitata jännitteitä. Putket olivat siinä vaiheessa vielä paketissa.
Bias-jännitteen säätöpiiriä tehdessä mittailin jo jonkin verran jännitteitä, mutta kävin kaikki läpi vielä kerran.
Yleismittari vaihtojännitteelle ja hehkujännitteen mittaus: 6,7 VAC, joka on varmaan ihan ok, kun ei ole kuormaa. Sitten biasjännite ennen tasasuuntausta: Vähän päälle 100VAC, niin kuin pitääkin.
Mittari tasajännitteelle ja sitten se iso jännite standby-kytkimeltä, jonka nimeä en tähän hätään muista. 502V, pitäisiköhän huolestua, sen pitäisi olla jotain 460V. No ehkä sekin johtuu siitä, ettei putket ole kiinni eikä ole kuormaa. Sitten piti välillä keventää vaatetusta, kun alkoi olla hiki. Jännitti.
Laitoin putket kiinni, kaikki volumet nollille, kaiuttimen kiinni ja impedanssinvalintakytkimen 8 ohmiin. Sitten yritin ajatella järkevästi, pitäisikö kuitenkin odottaa ja tarkistella lisää, mutta sumeat aivoni käskivät laittaa virran päälle. Odotin jonkinlaista räjähdystä, joten käänsin selkäni, ja napsautin virtakytkimen päälle mahdollisimman kaukana vahvistimesta. Naps. Eikä sitten muuta. Ei räjähdystä. Eli nyt pitäisi putkien ruveta hehkumaan, ja niinhän ne alkoivatkin! Muistin että ihmisen pitää hengittääkin välillä ja napsautin sitten standby-kytkimen päälle. Nyt viimeistään odotin sitä suurta pamausta. Kaiuttimesta kuului napsahdus, mutta muuten oli hiljaista. Nyt sydän takoi siihen malliin, että katsoin parhaaksi sammuttaa koneen. Hain kitaran ja laitoin piuhan kiinni, ja käynnistin vehkeen uudelleen. Edelleen oli hiljaista, joten uskaltauduin avaamaan hiukan gain-ja mastervolumea. Kaiuttimesta alkoi kuulua pientä kohinaa. Avasin kitaran volumea, en tehnyt mitään Pete Townshend-liikettä, vaan varovasti näppäsin kieltä. Se ääni, mikä kaiuttimesta kuului, oli uskomattoman kaunis. Ja uskomattoman lujaa, vaikka volumet olivat vain vähän raollaan.
Se oli kuulkaa hieno tunne. Mutta voiko se tosiaan toimia laakista?
Epäuskoisena sammutin koneen ja lähdin nukkumaan. Uni ei meinannut tulla, olisin halunnut mennä vielä kerran kokeilemaan, mutta yöllä ei voinut, koska väki nukkui.
Eihän tämä tähän lopu, vaan tämä oli vain yksi etappi. Todennäköisesti sieltä löytyy vielä kaikenlaista vikaa. Mutta odotukset on nyt todella korkealla.

torstai 6. lokakuuta 2011

Ei tämä olekaan niin helppoa

Mitä pidemmälle projekti etenee, sitä selvemmäksi alkaa käydä se, etten tiedä putkivahvistimista yhtään mitään. Edelliset illat ovat kuluneet netissä, ja on hermoillekäypää etsiä nippelitietoa, kun ei ymmärrä sen merkitystä kokonaisuuden kannalta. Sanastokin on välillä täyttä hepreaa.
Esimerkiksi nyt tämä bias-jännitteen säätö, jonka lisään kytkentään alkuperäisestä poiketen. Joka paikassa puhutaan vahvistimen biasoinnista, ja luulin jo selvittäneeni sen itselleni, mutta sitten alkoi tulla niin ristiriitaisia juttuja vastaan, että menin aivan solmuun.
Hankaluudet johtuivat osin jälleen kerran muuntajasta, tällä kertaa verkkomuuntajasta, josta lähtee 100V alkuperäisen 50 voltin sijaan, mutta erityisesti siitä, että se biasjännite on negatiivinen. Toisaalla puhuttiin kuinka jännitteen laskeminen pienentää putken lepovirtaa, ja seuraavalla sivulla päinvastoin, että sen kasvattaminen pienentää virtaa. Jälleen kerran piti kysyä MuusikoidenNetistä. Ja nyt se on selvä kuin pläkki.
Säädön fyysinen toteutus oli simppeli, kun päätin että laitan sen vahvistimen sisään enkä takapaneeliin. "For qualified service personnel only", you know...
Layouttiin tuli pieniä muutoksia. Jatkoin kuvassa näkyvää keskimmäistä turretlevyä toisella pätkällä, johon tuli säätöpotikka. Samalla sain tuon suurehkon elkon tukevammin kahden levyn välille. Epämääräinen vastushässäkkä potikan vieressä on koekytkentä, jännitteenjaolla pitäisi 100 voltista saada potikan säätöalueeksi n.-38V..-48V.
Sähkötkin oli jo koneessa sen verran, että sain mittailtua noita jännitteitä. Tuo pahuksen negatiivinen jännite sekoitti mun pääni siinä määrin, että aluksi suodatinelko oli väärin päin. Tinasin tietysti sen miinusnavan automaattisesti maihin. Savu ei noussut eikä mitään hajonnut, mutta piirissä oleva sarjavastus kuumeni melkoisesti ennenkuin huomasin vian.
Pari puuttuvaa vastusta pitäisi vielä hankkia ja sitten kytkentä on kutakuinkin valmis. Jotenkin alkaa vain hirvittää se päivä, kun tätä toosaa pitäisi tosissaan ruveta testaamaan.
Voisin lykätä sitä kauhistuttavaa päivää vielä tuonnemmas, ja etsiä kirjastosta erään vanhan kirjan nimeltä "Elektroniikkaa sinulle". En muista kirjoittajan nimeä, mutta luin sen kannesta kanteen monta kertaa joskus teinipoikana, kun rakensin jotakin äänensärkijöitä. Voi olla, että aika kultaa muistot, mutta musta se oli loistava kirja. Siinä oli joku elektroniikasta kiinnostunut poika, joka vieraili elektroniikkagurujen luona oppia saamassa. Siinä opetettiin elektroniputkienkin toimintaa jotenkin siihen tyyliin, että "Sitten lauma pieniä elektronilapsia vilistää tyhjiöputkessa hilan läpi hiirmuista vauhtia".
Tällä hetkellä on sellainen olo, että kaipaan juuri tuota kirjaa. Eli takaisin ruohonjuuritasolle, koska haluaisin aivan oikeasti ymmärtää, kuinka kaikki toimii.

lauantai 1. lokakuuta 2011

Tieto lisää tuskaa

Nyt alkaa jo pikkuhiljaa tulla sellaisia vaikeita juttuja vastaan, joita kyllä osasin odottaakin. Suurimmaksi osaksi ne liittyvät muuntajiin, jotka eivät ole samanlaisia kuin ohjeissa. Apu on onneksi aina löytynyt Muusikoiden.netin elektroniikka-ja soitinrakennuspalstalta.
Tähän blogiin ovat kommentit myös tervetulleita. Jos vaikka joku huomaa , että olen tehnyt jotakin hölmöä, niin  saa sanoa...



Jotain omia virityksiäkin olen lisäillyt, esimerkiksi kytkimille pyörimisenestopatentin. Näissä virta ja standby-kytkimissä ei ollut mitään nastaa, jolla ne olisi voinut lukita etulevyyn. Tämmöisten muttereilla on taipumus löystyä, jolloin kytkin hölskyy ja pyörii ympäri, joten lukitsin ne toisiinsa ja etulevyyn alumiinikulmaraudalla.

Johdot lisääntyvät pikkuhiljaa, ja nyt loppui tinakin. Sitä kuluu aivan älyttömän paljon, turretnastoihin menee tinaa aivan erilailla kuin piirilevykytkennöissä.
Alla olevassa kuvassa näkyy tämänhetkinen tilanne, oliskohan jo puolet piuhoista kiinni...



Oikealla näkyvä sokerinpala ei oikein sovi tuohon turret-filosofiaan, mutta laitoin sen siltä varalta, että tällä vehkeellä soitetaan joskus ulkomailla, jossa on joku muu kuin 230V verkkojännite.
Se on "jännitteenvalintakytkin", jonka jätin takaseinästä pois, kun se oli niin kallis. Jos joskus sellainen ihme tapahtuu, että jännitettä pitää muuttaa, niin sen voi tehdä helposti ruuvimeisselillä sokerinpalalla johtoa siirtäen.

torstai 29. syyskuuta 2011

Impedanssinvalintakytkin

Aiemmin oli jo puhetta siitä, että Hammondilla olisi ollut EasyWire-sarjan päätemuuntaja 1650TA, jolla olisi ollut helppo tehdä impedanssinvalintakytkentä. Ja minä siis ostin 1650 T:n, kun en hoksannut edes kysyä muuta.
No, olisi ehkä kannattanut vielä vaihtaa muuntaja(TA on tosin kalliimpi), mutta hankin muutaman euron 3-pakkaisen kiertokytkimen ja tein kytkennän sillä.
Kytkentäkaavio näyttää aikamoiselta härpäkältä
http://dst-engineering.com/TN.php?n=OTWiring
Lisäksi kytkimessä oli onnettoman pienen juotoskorvakkeet ja muuntajalta tulevat johdot olivat paksuja, mutta kyllä se jotenkin onnistui.

Valmis kytkentä ei näytä enää kovin monimutkaiseltakaan.
Kiertokytkimelle ilmoitettiin 220V/3A, eli luulisin sen tuossa kestävän, varsinkaan kun eihän tuota alvariinsa napsutella.

maanantai 26. syyskuuta 2011

Silmälasisponsorit hoi!

Voisin täällä huippusuositussa blogissani mainostaa silmälasiliikettänne, jos saisin sellaiset kakkulat millä näkee tehdä elektroniikkahommia...
Kahden illan tinaussessioiden jälkeen päätä särkee ja kädet tärisee. Voi johtua siitäkin, että molempina iltoina venähti tuonne aamuyöhön ennenkuin tajusi mennä nukkumaan.
Mutta asiaan. Tekisi mieli sanoa, että Hiwatin layoutin suunnittelussa olisi paljon parantamisen varaa.

Ensinnäkin, onhan tuo etuvahvistimen turretlevy nätti ja selkeä, mutta sille on kovin pieni tila potikoiden ja etuasteen putkien välissä.
Johdot juotin levyn takapuolelle kuten Hiwateissa, johdotin potikat ja ruuvasin levyn paikalleen.
Sitten alkoi varsinainen nysväys suurennuslasin ja pinsettien kanssa. Sain lopulta potikat yhdistettyä levylle, mutta entäs nyt jos pitäis päästä kurkkaamaan levyn takapuolelle? Ei onnistu enää, etenkin kun levyn alapuolelta lähtevät johdot ovat vielä kiinni putken kannoissa sentin mittaisilla piuhoilla.
Huoltoystävälliseksi ei tätä rakennetta kyllä voi sanoa.
Automatiikkahommissa aikoinaan laitettiin piuhaa aina rennosti ja löysään, ylimääräiset sullottiin johtokouruihin, ja vianhaku oli helppoa. Toki niitä piuhojakin oli moninkertainen määrä, ja tässä yritän tietoisesti saada aikaan nättiä johdotusta.
Mutta jos joskus vielä teen toisen vahvistimen, niin johtokouru voisi olla hyvä ratkaisu.
Sitten muuten yksi tärkeä juttu. Chassiksen sisäpuoli olisi kannattanut maalata jollain mattaharmaalla tms, koska tuo alumiini heijastaa valoa todella ärsyttävästi.
Etuvahvistinosan johdotus jatkuu nyt kyllä jonain toisena yönä, tänä iltana ei jaksa enää tinata.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Tinausta ja teflonia

No nyt pääsin jo tinaamaan! Vähän oli taito ruosteessa eikä näillä kaksteholaseilla näe mitään.
Ja sitten nämä teflonpiuhat...
Noita tilasin metrin pätkät joka väriä summamutikassa muiden osien mukana, kun ne on kuulemma parasta mitä rahalla saa. Näitä ne tinaa sinne avaruusrakettienkin turretnastoihin, jos mainospuheisiin on uskomista. Ja sähköbasson äänikin kulkee ja jalostuu hienoksi teflonjohtimien hopeoiduissa karvoissa...

Sen verran on tullut touhuttua aikoinaan työn puolesta sähköjen kanssa, että en nyt aivan kaikkea usko, mutta toki teflonjohtimissa on hyvät puolensa. Eriste kestää 200 astetta ja hopeoitu johdin on mukava tinata. Huonoja puolia taas on eristeen liukkaus, jonka takia johdonpäitä on hankala kuoria tavallisilla sähkömiehen pihdeillä. Lisäksi kaapeli on hyvin ohutta, ei meinaa millään uskoa, että tuollainen hituvirtapiuhalta näyttävä karva kestää 600V ja 20 A. Tällainen putkivahvistin pitäisi johdottaa näyttävällä paksulla jöötillä, jotta keskivertokitaristikin uskoisi sen olevan luotettava ja pomminkestävä peli. No, näillä nyt kuitenkin mennään kun kerran tuli ostettua.

Suojattua johtoa tulee pienet pätkät etuasteen signaalitielle, ja sekin on tietty teflonia. Ja hirmuisen ohutta. En ole ikinä kuorinut noin hankalaa johtoa.Neulalla sai jotenkin kaivettua kuuman johtimen verkkovaipan juuresta läpi...
Ja viimeistely kutistesukalla.
Onneksi näitä päitä ei tarvitse tehdä monta.
Turretin sain johdotettua valmiiksi takapuolelta.
Tinasin myös levystä ulos lähtevät johdot takapuolelle, kuten esikuvassakin. Onhan se siisti tällä tavalla, mutta huoltoa ajatellen olisi kyllä parempi, jos johtojen liitokset olisivat näkyvissä.
Yritin nyt ainakin tinata niin hyvin, ettei tarvitsisi vikaa noista etsiä.

torstai 22. syyskuuta 2011

Turret-levyjen värkkäystä

Ja taas satoi koko päivän. Eli maanviljelijäkin sai oikein luvan kanssa keskellä päivää näprätä vahvistinta.
Päivän teemana oli turret-levyjen valmistus.
Turret-tekniikalla toteutettuja vahvistimia pidetään yleensä pomminkestävinä ja niissä on sellainen vahva käsityön leima, joka saa aikaan mielikuvan huippulaadusta.
M.Hussin layout-kuvista katsoin mallit, ja porasin reiät pikaisesti kyhätyllä jigillä. Laitoin päästä sileäksi hiotun 3mm pultin sopivalle etäisyydelle pohjalevyyn ruuvatusta ohjainlaudasta. Tämä  jigi pylväsporaan kiinni siten, että reikäväli tulee sopiva, ja sitten ei tarvitse kuin siirtää porattu reikä pulttiin, porata seuraava jne.
Levynä käytin 3mm lasikuitulaminaattia.

Turret-nastojen kiinnitykseen piti tehdä oma työkalu.
8 mm katkaistun pultin päähän reikä, pultti kiinni pylväsporakoneeseen ja kartioksi teroitetulla terästapilla nastat kiinni.






Lopputuloksena oli siistit ja todella lujat levyt. Yritin irrottaa yhtä turret-nastaa, mutta se ei onnistunut muuten kuin poraamalla niitti irti. Lisäksi niitin sisusta tulee vielä tinaa täyteen, jolloin se ei ainakaan irtoa.