Hiiwatti

TAT-TA-DAA!

Tällainen siitä tuli.
Heti alkuun voisi olla kiitospuheiden aika.
Kiitos hienolle perheelleni siitä, että isä saa sotkea paikat mullin mallin (vaikka lapset ei saa...), ja erityisesti vaimolleni pitkämielisyydestä.
Nämä projektit pakkaa mulla viedä kaiken keskittymiskyvyn, mutta ehkä Sari on siihen jo tottunut...?
Kiitos myös kaikille, joilta sain Mnetin keskustelupalstalla nopeita vastauksia kysymyksiini.
Tästä blogista ei tullut niin perusteellinen, kuin alunperin ajattelin, mutta ehkäpä jollekin rakentelijalle tästä oli jopa jotain hyötyä.

Tuo viimeistelyvaihe (etu-ja takapaneelit, logo ym.) meni lopulta aika kivuttomasti. Aika näyttää, miten nuo tarrasysteemit pysyvät kiinni, sillä onhan tämä melkoinen lämmityspatteri. Mutta ainahan ne voi uusia tarvittaessa. Kuvatiedostot ovat tallessa.

Mutta tuntuu kyllä siltä, ettei tämä jää viimeiseksi vahvistimeksi minkä rakennan. Olihan siinä kova homma, ja paljon ruohonjuuritason asioita piti selvittää itselleen, mutta seuraavan kanssa pääsisi helpommalla.

Tai eihän sitä tiedä, jos rakentaisin heti perään mätsäävän Hiiwatti-kaapin. Vaikka rantasaunan mitoilla. Tuo GK ei oikein näytä hyvältä, vaikka muuten ok kaappi onkin.

 Mutta se on jo sitten toinen juttu.

Täältä tähän.

Askartelua

Tänään askarrellaanpaskarrellaan putkivahvistimen etupaneelitekstit kotikonstein, kun viralliset tarrapainopajat eivät lähde sponsoroimaan vahvistinrakentelua. Kumma kyllä, kukaan ei suorastaan riemusta hihkunut, kun tarjosin tarraurakkaa:
-Joo, kyllä meillä onnistuu vaikka minkälaiset tarratyöt. Minkälaisista määristä olisi kysymys, 500 kpl:een erästä voitais kattoa jo sitten vähän alennusta?
-No tuota…yhden tarvitsisin…
Joten nyt loppui itsensä nöyryyttäminen ja katsotaan mihin neljä vuotta sitten kuudellakympillä Vesa Keskiseltä ostettu HP:n mustesuihkutulostin taipuu.

Askarteluun tarvitaan seuraavia välineitä:

1. Tarratulostuspaperia
2. Sakset
3. Tapettileikkuri tai mattopuukko
4. Mattalakkaa
5. Tietokone, tulostin ja lehmän hermot.

Tuosta tarrasta oli juttua jo aivan projektin alkumetreillä, ja piirtelin silloin Excelin piirtotyökalulla paneelin, jonka tallensin sitten kuvatiedostona erilleen. Jostain kumman syystä Excelistä suoraan tulostettaessa mittasuhteet muuttuivat oudosti, vaikka mitä olisin yrittänyt.

Mutta kun sen copypaskoi Paint-ohjelmaan, niin mitat tulivat sieltä tulostettaessa oikein.

Ettei homma olisi liian helppoa, niin sen tarran mitat ovat 480x70mm, ja tulostin lykkää vain A-nelosia. Eli tarrakuva piti pilkkoa kahteen palaan.

Tässä paperina on valokuvapaperi, johon tuli todella hieno ja tarkka kuva.

Osien pitää mennä päällekkäin jonkin verran, ja saumakohta vedetään mattopuukolla tai tapettileikkurilla (parempi), niin että puskusaumasta tulisi mahdollisimman huomaamaton.

Eka versio tuli tehtyä tällä tavoin, ja kokeilin päällystää sen kontaktimuovilla(viereinen kuva). Lopputulos oli kehno. Tuollainen kirjanpäällystysmuovi tekee muka kiiltävän, mutta kuitenkin harmaan ja laikukkaan pinnan. Näytti hyvin halvalta ja kotikutoiselta.

Seuraavaksi kokeilin yhteen harjoituskappaleeseen mattaa spray-lakkaa, jota oli jäänyt jostakin purkinloppu. Pelkäsin, että lakka liuottaisi mustetta, mutta näin ei käynyt. Tuli aika mukavannäköinen pinta, joka suojaa arkaa mustepintaa varmasti riittävän paljon.

Ongelmaksi muodostui myös tarran liimaaminen etupaneeliin. Käytin kaksipuolista teippiä, jolla teippasin kolmet tarrat vinoon. Kun lopulta sain neljännen suoraan, huomasin, että kahden vierekkäisen teipin sauma näkyi ikävästi läpi.

Ei muuta kuin irti, ja uusi kokeilu. Tällä kertaa tulostin kuvan tarrapaperille, jossa tuntui olevan aika sileä pinta. Liimasin tarrat ilman lakkaa etulevyyn, ja lakkasin useita ohuita kerroksia matalla spraylakalla.

Muuten tuli hyvä, mutta kahden palan sauma jäi hiukan näkymään keskelle.

Seuraavaksi sitten logon kimppuun. Meinaan kokeilla samaa tekniikkaa siinäkin.

Kotelo alkaa olla valmis

Kotelon tekemisessä oli paljon kovempi homma kuin kuvittelin, koska puutöitten piti kuitenkin olla sitä vahvinta osaamisalaani tässä projektissa. En enää yhtään ihmettele sitä, että esim. valmis Marshall-kotelo maksaa 240 euroa. Lisäksi tässä on ollut ilmassa lievää väsähdystä. Se, että sai äänen kuulumaan vahvistimesta oli mulle sellainen käännekohta, loppuviimeistely alkaa tuntua koko ajan enemmän pakkopullalta. Varmasti monella muulla elektroniikkanikkarilla on samaa ongelmaa. Toki kotelon olisi voinut tehdä helpomminkin, eihän sillä loppujen lopuksi ole muuta virkaa kuin suojata vahvistinta (ja käyttäjää).

Mutta tällainen siitä tuli.
Logon suunnittelu on vielä työn alla, mutta koska ulkonäkö on näinkin lähellä Hiwattia, niin eiköhän siitä tule samanhenkinen. Kotelo on hiukan kapeampi kuin esikuvassaan, mutta tolex ja valkoiset nauhat ovat suunnilleen samanlaisia. Etupaneeliaukon reunojen viiste on hiukan erilainen.

Tuuletusaukkojen ritilät on tehty melkein satavuotiaan viljanlajittelijan seulalevystä. Itse kone on hävitetty, mutta seuloja on jäljellä erilaisilla rei'illä vielä moneen vahvistimeen.

Takalevyn aukoissa on myös viisteet, Hiwatissa reunat on suorat.